Neljännellä sektorilla ei ihmetellä, vaan Tehdään
Autenttiset ry on rekisteröity yhdistys eli virallisesti kolmannen sektorin toimija, jonka toiminta on kuitenkin hyvin ”neljässektorimaista”. Ymmärsin tämän, kun kävin kuuntelemassa kaupunkitutkija Pasi Mäenpään mielenkiintoista luentoa Lapinlahden lähteen tiistai-meetingissä 27.10. Neljännen sektorin toimintaa kuvaa epähierarkisuus, eli kukaan ei varsinaisesti johda toimintaa, vaan mahdollinen johtajuus on jaettua ja tilanteettain vaihtuvaa. Toiminnan verkostomainen rakenne ja pop-up-tyyliset tapahtumat ovat myös tyypillisiä 4. sektorin toimintaa. Myös sosiaalisen median tärkeys osallistujien järjestäytymisessä korostuu Autenttisten toiminnan kohdalla: vaikka Yhteyspeli-illat ovatkin Autenttisten ydintoimintaa ja ne ovat paikan päällä toteutettavia työpajoja Lapinlahden lähteellä, ihmiset löytävät toisensa ja organisoituvat edelleen seuraaviin pop-up-projekteihin ja tempauksiin pääasiassa sosiaalisen median alustojen, kuten whatsappin, kautta.
Dynaamista mukaan kutsumista ja mukaan menemistä
Toimintaa, ei odottelua. Kutsu mukaan ja seuraavaksi, vastaa itse kutsuun. Pysähdy kuuntelemaan sisimpääsi. Seuraavassa hetkessä: tee, kun energiaa piisaa! Aktivismia voi tehdä monella eri tavalla – neljännellä sektorilla kukaan ei määrittele, mikä on oikea tapa. Toimintaa ohjaa omat intressit ja halu muuttaa maailmaa.
Yksi asia on varma: inspiraatio ja innokkuus tarttuu porukassa ja yhdessä tekemällä ja pohtimalla. Toisessa projektissa voit olla koollekutsuja ja fasilitaattori. Seuraavassa kokemusasiantuntija. Kolmannessa pääset tekemään ja toteuttamaan toisten alullepanemaa ideaa. Dynaamisuus on montaa Autenttisten toiminnassa mukana olevaa mukana pitävä voima: kun on vapaus olla mukana ja olla olematta, moni valitsee mukana olemisen.
Aktivismia voi tehdä monella eri tavalla – neljännellä sektorilla kukaan ei määrittele, mikä on oikea tapa.
Ajatus pehmeästä aktivismista kantaa Autenttisten arvoissa. On tunnistettu, että jotain olisi tehtävä. Silloin Tehdään. Isona tavoitteena on jokaisella 4.sektorin ruohonjuurelaisella varmasti halu nähdä maailman huomenaamulla hieman parempana paikkana elää – miksi muuten kukaan nostaisi raajaansakaan, ellei uskoisi siihen?
Elämän yksinkertaisuuksien jakamista toisille – mitä minussa liikkuu juuri nyt?
Tällä viikolla Autenttisten Tekijöiden ideointitapaamisessa aloitimme Autenttiseen malliin: kysymys jokaiselle osallistujalle kuului, mitä sinussa liikkuu juuri nyt (nk. huomaamispeli, noticing game). Harjoitus on yksinkertainen pysähtymiseen ja yhteyteen kutsuva hetki, joka asettaa henkilöt tähän hetkeen, jakamaan tilaa yhdessä muiden kanssa.
Kuulin alkupiirissä ilahduttavan kommentin, kun yhteyspelikaveri totesi: ”Viime tapaamisesta olen tullut lähemmäs kohti valoa. Olen taas sitä mieltä, että toivoa on.” Puheenvuoro jäi resonoimaan minussa. Toivo paremmasta maailmasta on mielestäni ensisijainen katalysaattori siihen, että koen halua toimia ja hakeutua toimijoiden, jotka kokevat myös toiminnan tärkeäksi, äärelle. Paitsi että koin syvempää yhteyttä yhteyspelikaveriini, sain varmistusta taas jälleen kerran sille, että kasvokkaiset tapaamiset ovat elämän suola – vaikka työpäivän jälkeen tapaamiseen raahautuminen ei iltapäivästä tuntunut itsestäkään parhaalta ajatuksen tasolla.
Tosi-elämän cliché: yhdessä olemme enemmän
Autenttiset ajaa pehmeästi mutta aktiivisesti tietoutta ja käytännön toimia sosiaalisen terveyden tärkeydestä (kts. edellinen postaus). Työpajoissa on viimeisen 3,5 vuoden aikana käynyt satoja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet tulemaan tietoisemmaksi ja parantamaan omia vuorovaikutus- ja tunnetaitojaan. Authentic Relating- viitekehys on osoittautunut käytännönläheiseksi ja yksinkertaiseksi lähestymistavaksi aiheeseen. Autenttiseen tyyliin työpajoissa ei luennoida, vaan Tehdään – eli pelataan pareittain tai ryhmissä tietoisuutta ja yhteyden metatasoa selkeyttäviä pelejä ja leikkejä (kts. Mikael Hyykosken aikaisempi blogi, jossa on selvennetty Yhteyspelien rakennetta ja sisältöä).
Eräskin kävijämme on kuvannut yhteisön voimaa ja tärkeyttä omalle hyvinvoinnilleen seuraavasti: ”Naimisiin menon ja lasten saamisen jälkeen tämän yhteisön löytyminen on parasta, mitä minulle on tapahtunut.” Tämä pysäyttää. Puskee valtava lämpö ja ilo sydämeen, jos Autenttisten toiminnalla on ollut tällainen vaikutus edes yhden ihmisen elämään.
Tottahan on, että yksin emme pärjäisi täällä pallolla päivääkään. Tervetuloa mukaan toimintaamme! Täältä näet tulevat tapahtumamme.
Iida Tapio
kirjoittaja on yksi Autenttisten Tekijöistä, kauppatieteilijä ja hyvinvointialan yrittäjä




Kommentit